*

Timo Rothovius

Elvyttää vai ei – kas siinä pulma

Viime aikojen kiihkein talouspoliittinen keskustelu on käyty talouden elvytyksen tiimoilta. Elvytyksen tarkoitus on lisätä kansantalouden kysyntää ja sitä kautta kääntää laskusuhdanne noususuhdanteeksi, tai ainakin lieventää laskusuhdannetta.

Elvytys voidaan toteuttaa joko rahapoliittisin keinoin, eli rahan tarjontaa lisäämällä ja sitä kautta korkotasoa alentamalla, tai finanssipoliittisin keinoin, eli valtion menoja tietoisesti kasvattamalla joko menoja lisäämällä tai verotusta alentamalla.

Taloustiede ei ole eksakti tiede siten kuin esimerkiksi matematiikka, joten kysymystä elvytyksen hyödyllisyydestä ei voida todistaa suuntaan tai toiseen. On kaksi koulukuntaa, joista toinen kannattaa elvytystä ja toinen ei.

Kukaan ei toki kiistä, etteikö elvytys kiihdyttäisi kansantalouden kasvua. Jos jostain ”ulkopuolelta” tulee talouteen ylimääräinen kysyntäpiikki, niin tietenkin talous kasvaa. Kysymys onkin siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Elvytyksen kannattajat väittävät, että se maksaa itse itsensä, eli suurempi kansantuote ja alentuneet sosiaalikulut lisäävät verotuloja niin paljon, että sillä voidaan maksaa lainat takaisin korkoineen. Toki voidaan kysyä kieli enemmän tai vähemmän poskessa, että jos tämä toimisi, niin eikö Kreikan pitäisi olla maailman vaurain valtio?

Samalla kun puhutaan elvyttämisestä, täytyy miettiä mihin on varaa ja mihin ei. Siis onko meidän mahdollista velkaantua lisää vai ei. Vaikka tilanteemme on sikäli hyvä, että valtion laina suhteessa bruttokansantuotteeseen on vielä kohtuullinen, se kasvaa koko ajan kovaa vauhtia. Raja tulee jossain vastaan, eikä sitä kannata liian innokkaasti lähteä testaamaan.

Niinpä on puhuttu paljon myös leikkauksista, jotka ovat tavallaan negatiivista elvytystä. Niiden tarpeellisuudesta oltiin vaalikeskusteluissa yllättävänkin yksimielisiä yli puoluekentän. Leikkausten avulla vähennetään valtion menoja, mutta vielä tärkeämpää on pyrkiä niiden avulla toiminnan tehostamiseen.

Täytyy muistaa, että Suomi osallistuu jo nyt poikkeuksellisen voimakkaaseen Euroopan laajuiseen rahapoliittiseen elvytykseen keskuspankkien vetäminä. Edelleen on muistettava, että finanssipoliittinen, kohdentamaton elvytys Suomen tapaisessa pienessä taloudessa valuu suurelta osin ulkomaille.

 

Suomen on kuitenkin mahdollista, ja jopa suotavaa harjoittaa myös finanssipoliittista elvytystä, mutta vain jos se kohdennetaan oikein.  Nyt olisi tärkeää saada teollisuutemme kapasiteetti täyskäyttöön ja vienti vetämään.

Elvytys täytyykin kohdistaa esimerkiksi työnantajien sivukulujen leikkaamiseen, mikä parantaa sekä vientiä että työllisyyttä, molemmat taloutemme kannalta ensiarvoisen tärkeitä asioita. Eikä jälkimmäisen oleellista roolia syrjäytymisen ehkäisyssä liene tarpeen edes mainita.

Tämä juttu on julkaistu Osakesäästäjien Keskusliiton Viisas Raha -lehdessä. Kymmenen kertaa vuodessa ilmestyvän sijoitusalan aikakauslehden saat liittymällä Osakesäästäjien jäseneksi tämän linkin kautta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Elvytys on vaikeata, koska Suomen raha- ja talouspolitiikka on luovutettu perustuslain vastaisesti, valtiopetoksella, maan rajojen ulkopuolelle.

Ainut ratkaisu Suomen talouden saattamiseksi kuntoon on palauttaa oma raha ja keskuspankkirahoitus.

Ks. http://jormajaakkola.fi/Valtiopetokset%20Suomessa

Toimituksen poiminnat